Nyt se on totta, talo Unkarissa!

Tämä päätös on kypsynyt pikku hiljaa. Useita vuosia siinä meni, ennen kuin pääsimme unelmoinnista toteutuksen puolelle. Nyt se on tehty, ostimme talon Unkarista.

Lankomies minutkin hullutti siihen mukaan. Kuljetti Unkarissa ja esitteli paikkoja. Täytyy sanoa, että vierailut olivat ihan mielenkiintoisia ja totta kai silmään pisti maan edullinen – pitäisi kai reilusti sanoa halpa – hintataso. Useasti mietin, miten vähällä rahalla siellä tulee toimeen, ainakin omatoimimatkailijan tarpeilla. Otettuani asioista selvää, totesin keskimääräisen unkarilaisen kuukausipalkan olevan reilusti alle tuhat euroa, noin kolmannes suomalaisen vastaavasta.

Matkoilla huomasin myös runsain määrin myytävänä-kylttejä talojen seinillä. Unkarin talous on ollut huonossa jamassa jo pitkään, eikä ostajia tahdo löytyä. Lankesin seuraamaan lankomiehen selän takaa hänen tutkiessaan yhä uusia myytäviä kiinteistöjä. Niitä oli tietysti koon, kunnon ja sijainnin mukaan hintaluokissa äärestä laitaan. Monta mielenkiintoista taloa löytyi myös meikäläisen mittapuun mukaan pilkkahinnalla. Alkoi unelmointi ja monet keskustelut: entä jos ostettaisiin kimpassa (sisareni ja lankomiehen kanssa) talo Unkarista, miten se asettuisi elämäämme ja miten me sen talon elämään?

Lankohan oli jo aikaa sitten laskenut, miten eläkepäivinä rahat riittävät. Hänellä eläkeläisen elämä häämöttää jo nurkan takana, samoin sisarellani. Molemmat ovat jo siirtyneet osa-aikaeläkkeelle. Minulla on eläkeikään vielä reilu vuosikymmen työtä tehtävänä. Kuitenkin - sitten eläkkeellä - asuminen osan vuotta Unkarissa alkoi tuntua aina vain houkuttelevammalta. Talvesta voisi siellä nauttia kevyesti, pahemmin palelematta, ja kesällä toki hyvinkin viihtyisi Suomen säässä.

No, päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen ja matkustaa Unkariin tutustumaan myytäviin kiinteistöihin. Paikan päällä sitten näkisi sen todellisuuden, josta kiinteistövälittäjät tuntuivat saavan vain harvoja ja epämääräisiä kuvia nettisivujen esittelyihin. Netin tiedot oli paikoin käännetty englanniksi – ilmeisesti googlen kääntäjällä – ja niitä lukiessa tuppasi melkoisesti naurattamaan järkeä vailla olevat lauseet. Unkarilaiset ovat Etelä-Eurooppalaisten tapaan melko kielirajoitteisia. Vanhempi väki tosin osaa jonkin verran saksaa. Nuoret opiskelevat englantia, mutta puhumisen kohdalla tulee ongelma, koska puhuttua kieltä he eivät kuule esimerkiksi tv:stä, jonka ohjelmat on kaikki dubattu unkariksi. Se alentaa myös motivaatiota kielten opiskeluun. Tilanne lienee hieman parempi isoissa kaupungeissa.

Varattuamme matkan ja majoitukset sellaisille alueille, joilta olimme etsineet ostettavaa kiinteistöä, lähestyimme kiinteistönvälittäjiä sähköpostilla ja kerroimme saapuvamme katsomaan tarjontaa. Kellään meistä ei ole riittävää kielitaitoa hoitaa tällaisia asioita unkariksi. Yritimme englantia, saksaa ja googlella käännettyä unkaria. Ilmeisesti viimeksi mainittu tuotos oli yhtä hupaisaa myös toiseen suuntaan käännettynä, koska emme onnistuneet saamaan yhteyttä ainoaankaan välittäjään. Se matka meni lomaillessa ja omin päin myytäviä kiinteistöjä etsiessä. Löysimme monia, mutta oleellinen osa eli talon sisäpuolen tarkasteleminen ei onnistunut yhdessäkään kiinteistössä.

Kotiin palattuamme mietimme uutta taktiikkaa. Kenet voisimme värvätä puhemieheksi? Onneksi lankomiehellä oli tiedossa muutamia henkilöitä, joilta voisimme pyytää apua. Ihan eri asia olisi tietysti lähteä paikan päälle kauppaa tekemään. Päätimme ratkaista sen asian sitten, kun se ehkä tulisi ajankohtaiseksi. Siispä uudelleen tutkimaan nettiä ja seuramaan tarjontaa.

Eräänä päivänä se talo löytyi. Se oli ollut myynnissä jo jonkun aikaa, mutta myyjä päätti laskea hintaa alle puoleen alkuperäisestä. Mietimme hetken ja päätimme toimia. Välittäjää pommitettiin monen kielisillä sähköposteilla, kunnes vihdoin saatiin vastaus, unkariksi. Meidän oli nopeasti löydettävä joku, joka voisi toimia tulkkina kirjeenvaihdossa, koska tietokoneen käännöksistä ei saanut selkoa. Pelastus löytyikin sisareni pojan työpaikalta, jossa sattumoisin työskenteli unkarilainen kaveri, jonka suomen kieli oli täydellistä. Hän käänsi viestejä kieleltä toiselle ja onnistuimme sopimaan talon tarkastamisesta ja mahdollisesta kaupanteosta paikallisen asianajajan välityksellä.

Meidän oli pikaisesti varattava lennot Budapestiin, auto lentokentälle ja tulkki kaupantekoa varten. Muut olivat helppoja mutta luotettavan tulkin löytäminen tuntui ylivoimaiselta. Ongelma ratkesi kuin taivaan lahjana: kääntäjänä toimineen unkarilaisen kaverin tyttöystävä oli sattumoisin juuri silloin käymässä Unkarissa, vain 60 kilometrin päässä talosta, ja oli halukas toimimaan tulkkinamme. Neidillä oli Unkarissa omia asioitaan hoidettavana, mutta kuinka ollakaan, hänellä oli vapaata juuri sinä päivänä kun tarvitsimme häntä. Hän sattuu myös opiskelemaan Unkarin lakia ja alkoikin heti ottaa selvää kiinteistökaupan määräyksistä sekä kyseisen paikkakunnan maakaupan ehdoista. Oliko tämä jo liiankin täydellistä?

Kaikki tuntui osuvan kohdalleen tämän kaupanteon suhteen. Meidän täytyisi vain nousta koneeseen, ajella talolle, tarkastaa se ja allekirjoittaa paperit. Tulkkimme hoitaisi puolestamme myös kauppakirjan tarkastamisen ja huolehtisi siitä, että kaikki sujuu mallikkaasti. Ei kai enää mikään voi mennä vikaan, jos talo vain on sellainen, jonka haluamme ostaa?

Se selviää lukemalla seuraava blogimerkintä.