torstai 18. syyskuuta 2014

Aitalautatehdas



Talon takapihalla oli vanha, hyvin huonokuntoinen hevostalli. Viime matkallamme mestari ja talonmiehet olivat huolissaan tallin katosta. Sitä oli peitelty pressuilla ja meille kerrottiin katon vaativan korjaamista pikaisesti. Sanoimme, että aiomme purkaa koko rakennuksen myöhemmin ja istuttaa kasveja betonisen kivijalan sisään. Hajotetut savitiiliseinät olisivat oiva alusta kasveille. Yllätyimme saapuessamme, koska talli oli jo purettu.


Ryhdyin korjaamaan oviaukon kohtaa, koska halusimme kivijalasta yhtenäisen. Muurasin oviaukon umpeen yli jääneillä punasavitiilillä. Aikaisemmin ostamamme ulkokäyttöön tarkoitettu muuraussementti loppui kesken, mutta kävimme sitä kylän pienestä rakennustarvikeliikkeestä hakemassa lisää.

Tallin perusta uusiokäytössä maalattujen aitalautojen kuivaus- ja säilytyspaikkana.
Vanhan tallin kivijalan sisään tehtävään kukkapenkkiin – tai ehkä paremminkin kasvipenkkiin – saimme hankittua jonkin määrän kasveja Egeristä. Lähikaupungista ostimme niitä vielä hieman lisää. Loppujen lopuksi kasvit istutettiin pihamaalle ja tallin perustalle keksimmekin uutta käyttöä.


Siskoni on tehnyt kesän aikana kokonaissuunnitelman uudesta puutarhasta. Kielsimme talonmiehiltä tästä eteenpäin pihan rikkakasvien myrkyttämisen, jotta voimme keväällä aloittaa istutukset toden teolla. He ehtivät jo hieman hermostua, kun he luulivat, että haluamme heidän käsin kitkevän kaikki tontin rikkaruohot. He rauhoittuivat, kun kerroimme, että puutarha saa keväällä rehottaa vapaasti, eikä rikkaruohoihin tarvitse koskea. Sillä tavoin meillä on mahdollisuus saada istuttamamme kasvit hyvään kasvuun ja olemme varautuneet tekemään puutarhassa paljon töitä, myös rikkakasvien kitkemistä. Tarkoituksenamme on istuttaa maanpeittokasveja tontin takaosaan niille alueille, missä rikkaruohot rehottavat. Sillä tavalla myös talonmiesten työ helpottuu, myrkyttämisen tarve vähenee ja tietenkin piha samalla kaunistuu.

Uutta aitaa varten tarvitsemamme puutavaran jouduimme tilaamaan lähikaupungin liikkeestä; omasta kylästä sitä ei saa. Ostimme liikkeestä kaiken sopivankokoisen laudan eikä se riitä koko aitaan. Meilläkään ei olisi aika riittänyt enempään aitalautojen valmistamiseen, koska matkamme aikana viikon ajan emme sateen vuoksi päässeet ulkotöihin.


Viime päivinä on ollut poutaa ja olemme päässeet vauhtiin aitalautojen maalausurakassa. Siskoni kanssa olemme muodostaneet kahden hengen minitehtaan. Urakkanamme on maalata noin 130 viisimetristä aitalautaa, joista osa halkaistuna. Urakka on jo kestänyt muutaman päivän verran ja säätiedotus lupaa meille vielä hyvää säätä pariksi päiväksi. Toivoaksemme saamme tarpeellisen määrän lautoja valmiiksi mestaria varten. Hän voi sitten valmistaa uutta aitaa laudoistamme, tosin jokainen aitatolppien väli on omanlaisensa, joten emme pysty tekemään valmiita aitapaloja valmiiksi. Mestari aikoo ensin suoristaa aitapylväät ja siistiä niiden alaosissa olevien betoniosien pinnat. Talven aikana aita rakentuu niin pitkälle kuin materiaalia riittää.

Aitalautoja.
Auringossa puuhaillessa onnistuimme siskoni kanssa molemmat käräyttämään nahkamme. Netistä katselimme Suomen säätiedotusta, jossa kerrottiin pian satavasta ensilumesta. Se laittoi miettimään kotiinpaluun järkevyyttä.



Talonmiehet kertoivat, että kesän aikana on ollut kovia sateita ja myrskyjä. Puutarhaa ei ole tarvinnut paljoakaan kastella, mutta toisaalta hedelmäpuiden sato on varissut ennen aikojaan alas monesta puusta. Kun saavuimme talolle, jäljellä oli vain omenia yhdessä puussa, josta oli jopa katkennut yksi oksa hedelmien painosta. Joku meille tuntematon naapuri käy hakemassa puusta pudonneet omenat, koska meillä ei ole niille käyttöä. Olemme talonmiehille ilmoittaneet, että kaikki puiden antimet saa käyttää sitä mukaa kun sato valmistuu. Viinirypäleet jatkavat vielä kypsymistään ja niistä näyttäisikin tulevan melko runsas sato. Ne ovat vielä hieman kirpeitä syötäväksi, joten jätämme suosiolla sadonkorjuun talonmiehille. He kertoivat, että aikovat poimia rypäleet marraskuun alkupuolella. Siihen asti ne keräävät makeutta auringosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti