keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Uusi asukas


Paikalliset kissat ovat tottuneet kulkemaan ja lepäilemään talomme pihamaalla, koska suurimman osan vuodesta tontillamme ei liiku ihmisiä niitä häiritsemässä. Kävipä eräs aivan aluksi pyytämässä ruokaakin oven takana. Ilmeisesti edellinen asukas oli sitä ruokkinut. Nyt olemme saaneet aivan uudenlaisen asukkaan tontille. Saman kadun varressa oikeaa kotiaan pitävä kirjava kukko on laajentanut reviiriään. Se tepastelee ja kiekuu takapihalla ja koettaa vikitellä naapurin kanoja aidan läpi. Aikaisemmin sillä oli vahdittavanaan kaksi kanaa, joiden seurassa se kulki pitkin kadun reunoja. Nyt kanoja ei enää näy olevan, joten kukko lienee yksinäinen. Uuden haaremin toivossa se kuopsuttelee maata ja odottaa kanoja tekemiinsä munintakuoppiin. Tontin aitojen takana meillä on kaksikin kanatarhaa, mutta yksinäistä kukkoa ei ole ainakaan vielä onnistanut.


Saamme talolle ylihuomenna muutamaksi päiväksi vieraita Suomesta. Mietimme jo erilaisia vierailukohteita ja muuta ajankulua. Vieraamme saavat sitten itse valita, mikä heitä eniten kiinnostaa. Pääsemme ehkä itsekin tutustumaan joihinkin kohteisiin, joissa emme ole vielä ehtineet käydä. Pienessä kylässämme ei ole varsinaisia nähtävyyksiä, mutta lähialueilla on useita mielenkiintoisia kohteita. Erityisesti kylpylöistä pitäville Unkari on oiva paikka. Suuria kylpylöitä on täällä joka puolella. Kerron sitten myöhemmin, minkälaisia uusia paikkoja olemme nähneet vieraidemme kanssa. Toki tarkoitus on antaa heille myös lepoaikaa, joten kovin moneen kohteeseen ei aika nyt riitä.

Oikeassa reunassa panelit mallina tulevasta
Kesähuoneen seinille on jo saatu osa eristeistä ja panelien runkoa. Pieniä muutoksia on myös tehty alkuperäiseen suunnitelmaan. Yksi seinistäkin kaipaa vielä hieman korjaamista. Meillä on hieman aikaa ennen vieraiden saapumista ja sitten muuraukset saavat kuivua muutaman päivän. Remontti jatkuu vieraiden lähdettyä. Puutarhassa on myös työtä odottamassa kesähuoneen remontin jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti