lauantai 5. syyskuuta 2015

Ideat vaihtoon


Perinteisiimme on kuulunut vaihtaa suunnitellut työt toisiin aivan lennossa. Ei se ole ollut suunniteltua, mutta niin vain on käynyt joka matkalla, eikä tämä ole poikkeus. Miettiessämme hankintoja laitoimme ne ajallisesti tärkeysjärjestykseen, koska kaikkia materiaaleja ei aina tahdo saada haluttuun aikaan. Aloitimme puutavaran ostamisella. Haluamamme laudat olikin myyty loppuun edellisenä päivänä, eikä seuraavasta erästä ollut tietoa. Myymälästä löytyi kuitenkin iso kasa leveämpää lautaa. Koska saamme sitä itse sahattua kapeammaksi, päätimme ostaa heiltä koko erän. Ne on jo toimitettu pihatiellemme ja kannoimme laudat siitä parempaan paikkaan takapihalle, missä halkaisu ja maalaus tapahtuu.


Autotallin kattomateriaaliksi olemme valinneet pellin, koska se on kevyttä eikä vaadi suuria pohjatöitä eli suoriudumme työstä ilman apua. Oletimme voivamme kiinnittää katon vanhaan runkoon, joka vaati "vain" katkenneen kurkihirren uusimisen ja rungon suoristamisen lautojen avulla. Lähikaupungista löysimme viimein yrittäjän, joka myi kattopeltiä, sattumoisin suomalaista Ruukin tavaraa. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta onnistuimme tilaamaan pellit autotallia varten. Kun sitten mietimme tarkemmin niiden asennusta, oivalsimme, että voisimme myöhemmin melko helposti jatkaa samanlaista kattoa myös kattamaan navetan, jossa nyt on tosi painava tiilikate. Katot ovat eri korkeudella, mutta keksimme tavan saada ne samaan tasoon. Samalla meni uusiksi suunnitelma navetan päätyjen laudoituksesta, koska ne pitäisi kohta purkaa uuden katon vuoksi. Laudoitamme tällä reissulla vain päätalon päädyn ja korjaamme navetan päädyt kuntoon myöhemmin.


Autotallin katto purettiin tiili tiileltä. Yhtäkään ei pudonnut naapurin puolelle, jossa talon kolme koiraa kävivät minua komentamassa pysymään omalla puolella. Ihan kilttejä nuo koirat ovat ja naapurin pihalla olen käynyt niitä rapsuttamassakin, mutta tarkkoja reviiristään. Niillä kestää aina muutama päivä tottua meihin ja viikon päästä ne eivät ole enää meitä näkevinään, vaikka haukkuvat vimmatusti jokaista naapurin aidan viertä kulkevaa ihmistä. Autotallin välikatto askarrutti meitä. Tallin puolelta katsottuna sisäkatto on vaarallisen näköinen ja pullistelee alaspäin. Oletimme siellä olevan betonia, mutta katon purkamisen yhteydessä totesimme aineen olevan savi-olkiseosta. Kunhan talli on saanut uuden ja ehjän katon, välikaton materiaali pysyy kuivana eikä paina kovin paljoa. Päätimme jättää sen paikoilleen, mutta totesimme, että koko katon tukirakenne on uusittava. Samalla pitää tarkkaan mitata kaikki oikeille paikoille, että pääsemme jatkamaan kattoa navetan päälle myöhemmin, eikä siellä tule ongelmia tukirakenteissa tai kurkihirren sijoittamisessa uuteen paikkaan.


Seuraavaan remontoitavaan huoneeseen eli "kesähuoneeseen" saamme ehkä apua uudelta työmieheltä. Saamme selville hänen aikataulunsa vasta myöhemmin. Sen sijaan talonmies ryhtyi auttamaan mullan levityksessä ja uuden ruohokentän pohja odottaa naapurilta lainattavaa laitetta, jolla multa sekoitetaan pintaan. Nurmikkoa varten ostimme jo 7,5 kiloa siemeniä, jotka osoittautuivat kesälannoitteeksi. Uusi yritys on huomenna, kun lähdemme kauemmas, Egeriin asti ostoksille. Lista tarvittavista hankinnoista on sivun mittainen – usemmalla palstalla. Ostospaikkojakin on useita, joten saamme shoppailla koko päivän. Ostosten loppusumma lasketaan taas sadoissa tuhansissa, mutta onneksi forinteissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti