keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Helteisiä päiviä


Unkarissa kesä on ollut todella kuuma. Hieman meitä hirvitti matkaa odottaessamme ne yli 40 asteen lämpötilat, joita vielä vähän aikaa sitten näkyi säätiedotuksissa. Viime viikolla lämpötila on ollut reilusti yli 30 astetta ja saapuessammekin aurinko lämmitti meitä noin 35 asteen voimalla. Onneksi tuuli hieman helpottaa oloa ja kokemuksemme mukaan Pustalla tuulee aina.
Tänään aamulla mittarissa oli jo 30 astetta. Viikonloppuna kuumuuden pitäisi vihdoin hellittää ja päästään paljon siedettävämpiin, noin 25 asteen lukemiin. Työn tekeminen ulkona sitä kuumemmassa ei oikein tahdo onnistua. Ja työtähän täällä riittää.


Kesä on koetellut kaikkia kasvustoja. Kovassa kuumuudessa kasvit ovat kärsineet melko lailla. Hyötykasveista ainoastaan viinirypäle voi hyvin ja tuottaa satoa. Omenoita on puussa vain muutamia ja meille kerrottiin, että lähes koko sato on pudonnut pilaantuneina alas. Samoin on käynyt luumuille, joita puissa on jäljellä vain muutamia. Muutama päärynä roikkuu pienessä puussamme.


Keväällä kylvetty nurmikko on kestänyt kuumaa yllättävän hyvin. Ohjeistimme talonmiehiä kastelemaan sitä ahkerasti ja näin on ilmeisesti tehty. Piha-alue oli saapuessamme trimmerin ja kuokan avulla puhdistettu rikkaruohoista hyvin perusteellisesti. Meidän on nyt helppo jatkaa takapihan rinteen istutuksia. Kauan odottamamme multakuormakin on käyty kesän aikana kippaamassa pihalle. Se näyttäisi olevan peräisin navetasta, joten sen avulla pitäisi kasvien saada reilusti voimaa kasvamiseen.


Kunhan saamme viileämpää säätä, pääsemme toden teolla aloittamaan ulkotyöt. Istutustöiden lisäksi on tarkoitus korjata navetan ja päätalon päätykolmiot. Se onnistuu vain talojen välissä olevan autotallin katon purkamisen jälkeen. Talli saa sen jälkeen ihan uuden katon. Tontin takaosan aita on tarkoitus rakennuttaa talven aikana ja sitä varten tarvittavien lautojen maalaaminen on iso urakka.


Ilmojen viilenemisen lisäksi toivomme tietysti sateettomia päiviä. Huomenna alamme hankkia materiaaleja, joihin kuuluu myös yhden huoneen lattiaan tulevat laatat sekä laminaatti. Huoneen katon ja seinien käsittelyyn toivomme saavamme apua ammattimieheltä, joka jo hoiti olohuoneessa samat työt.

Kuumaa ja kuivaa on ollut.
Nyt suuntaamme ravintolaan syömään, koska kuuma ilma ei houkuttele ruoanlaittoon omassa keittiössä. Sisätiloissa on jo muutoinkin riittävän kuuma ilma. Tämä päivä on kulunut lämpöön totuttelussa ja ravintolaan menemme ruokakaupan kautta, koska pullovettä kuluu melkoisia määriä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti