maanantai 14. syyskuuta 2015

Paussin jälkeen puutarhatöihin


Sateinen ja jopa kylmältä tuntunut sää yllätti meidät parina päivänä. Ulkona ei voinut tehdä oikein mitään, joten lepäilimme ja puuhailimme sisätiloissa. Pieniä korjauksia tuli tehdyksi siellä täällä. Sen jälkeen ilmat ovat taas lämmenneet nopeasti ja takana on pari todella hikistä päivää. Vieläkin kuumempaa on luvassa lähipäiviksi ja pian saamme taas yli 30 asteen lämpökäsittelyä. Autotallin katon pellit saapuivat tänään. Kävimme ne jo perjantaina maksamassa ja sopimassa kuljetuksesta. Kaikki katon tukirakenteisiin tarvittavat osat ovat valmiina ja huomenna ensimmäisiä kattopeltejä päästään sovittamaan paikalleen. Talonmies tulee siihen työhön avuksi, joten voimme siskoni kanssa lähteä ostoksille suureen kasvimyymälään 150 kilometrin päähän.


Takapihan rinne on vuosikymmenten ajan toiminut kaatopaikkana, jonne on haudattu mm. rikkinäisiä tiiliä ja sementinkappaleita. Oletettavasti paikalla on joskus muinoin ollut talo tai talousrakennus, koska paikoitellen rinteessä on näkyvissä myös joitakin betonitasanteita. Parin päivän ajan siistin rinnettä ja piilotin näkyvissä olleet tiilet maan sisään. Tänään sain rinteeseen istutusten alle tulevan maisemointikankaan yläreunastaan kiinnitettyä. Haudattujen tiilikasojen väleistä on ensin etsittävä istutuspaikat ja kangasta rullataan alaspäin sitä mukaa kun istutustyö etenee. Huomenna – toivon mukaan - tuomme auton täydeltä uusia kasveja ja pääsemme istutustöihin.



Monen mutkan kautta saimme myös uuden nurmikkoalueen perustettua. Usean päivän odottelun jälkeen paikallinen kaveri kävi raskaalla maanmuokkauskoneellaan möyhentämässä maanpinnalle levitetyn lannoitetun mullan perusmaan sekaan. Sen jälkeen laitoin puiden ympärille pienet reunukset, jotka täytin sisältä kivillä. Nurmikkoa on helpompi ajaa, kun puut voi kiertää hieman kauempaa. Iltaan mennessä siskoni oli tasannut ja haravoinut maan ja kylvänyt siihen kahdeksan kiloa siemeniä. Koetamme vielä tiivistää maata ja viikon ajan ehdimme kastella sitä ahkerasti. Sen jälkeen se jää talonmiesten hoivaan, samoin kuin uudet istutukset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti