tiistai 2. toukokuuta 2017

Mineraalikylpyjä ja haudan hoitoa

Tisza-joen ylittävät sillat matkareittimme varrella
Sunnuntaina naisväki lähti kylpylään vajaan tunnin matkan päähän Mezökövesdiin. Me lankomiehen kanssa kiertelimme sen ajan lähialueella ja tutustuimme ympäristöön. Kylpylän lipunmyynti loppui kummallisesti juuri, kun olisi ollut seurueemme vuoro. Jonkin ajan kuluttua selvisi, että on odotettava ihmisiä ulos kylpylästä, ennen kuin he ottavat lisää väkeä sisään. Noin vartin kuluttua he pääsivät sisään. Osa ulkoaltaista oli vielä tyhjinä, koska ilmat ovat täkäläisittäin viileitä. Varsinaisia uintialtaita oli vain yksi, mutta vieraita varten oli erilaisia 34-36 -asteisia mineraalivesialtaita, joissa vain loikoillaan. Suosituimmissa on aikarajoitus, että kaikki pääsevät niihin vuorollaan. Altaiden vedet olivatkin kuulemma hyvin rentouttavia. Vesi tulee maan sisältä ja sitä jäähdytetään sopivaan lämpötilaan.

Kylpylän sisäänkäynti parkkipaikan takana
Noin viiden ja puolen euron hinnalla kylpeä olisi saanut vaikka koko päivän, mutta esimerkiksi saunan käytöstä pitää maksaa lisämaksu. Parkkialue on hyvin suuri ja kun kaikki ulkoaltaat ovat kesällä auki, väkeä mahtuu sisään moninkertainen määrä. Paikka näytti olevan erityisesti puolalaisten suosiossa ja lähiravintolassa ruokalistakin löytyi puolan kielellä. Iso osa asiakkaista oli eläkeläisiä, mutta mukana oli myös lapsiperheitä.

Osa ulkoaltaista oli vielä tyhjinä
Kylpyreissun jälkeen kävimme syömässä hyväksi havaitussa ja kylpylän kanssa samalla paikkakunnalla olevassa pizzeriassa, minkä jälkeen kiiruhdimme talolle. Naapuriperhe jo odotteli meitä iltaa istumaan. Taas juttu luisti ja saimme kutsun syömään romanialaista ruokaa lauantaina, kun perheen kielitaitoinen poika tulee vierailulle kotiin. Hän saakin taas toimia tulkkina englannin kielen kautta, kun muuten käytämme saksaa ja meille tuttuja unkarin sanoja sopivissa kohdissa. Perheen isä on alunperin kotoisin Romaniasta ja hän haluaa meidän tutustuvan kotimaansa ruokakulttuuriin. Kutsuimme vastavuoroisesti heidät talollemme syömään seuraavalla viikolla.

Uudet ystävät veneretkellä kylän lammella
Perheen tytär on suurin piirtein samaa ikäluokkaa Suomesta saapuneen toisen vieraamme kanssa. Pienen alkujännityksen jälkeen he löysivät yhteisen sävelen ja viihtyivätkin toistensa seurassa koko illan. Seuraavana päivänä he kävivät yhdessä kylän vapputapahtumassa, jossa oli lapsille leikkejä ja soutuveneretki kylän lammella. Illalla tytöt ehtivät vielä viettää pelihetken yhdessä. Netti mahdollistaa yhteydenpidon jatkossa ja luo taas uusia siteitä Suomen ja Unkarin välillä.

Egyekin kirkon puistikkoa
Maanantaina kuljetimme talonmiehen rouvan hautausmaalle ja otin mukaan omat kukkani, jotka jätin hänen miehensä haudalle. Hautajaisseppeleet olivat vielä paikoillaan ja rouva kertoi, että illalla on tarkoitus siivota ne pois. Ymmärsimme, että hän haluaisi meidät mukaan siinä auttamaan. Muuten hän saisi apua sisareltaan ja tämän mieheltä. Kävimme välillä syömässä tuhtia unkarilaista ruokaa lähiravintolassa ja illalla menimme auttamaan haudan siivouksessa. Meille se oli kunniatehtävä, etenkin kun emme päässeet hautajaisiin.

Egyekin kirkon edessä on kauniita istutuksia
Itse hauta on hyvin matala ja arkun peittää pieni maakumpu. Sen ympärille valetaan pian betonista pohja, jonka päälle tulee graniitista haudan kansi ja päätyyn hautakivi. Betoniin jätetään keskelle arkun kokoinen aukko, jolloin vaimo voidaan aikanaan haudata miehensä kanssa samaan hautaan. Nyt haudan peittävät muoviset kukkaseppeleet, kun havujen päälle tehdyt asetelmat poistettiin. Kukkia on ollut valtava määrä ja viideltä ihmiseltä meni tovi, kun kuljetimme niitä pois sylin täydeltä useamman kerran. Seppeleiden nauhat otettiin talteen ja ne on nyt tilapäisesti kiinnitetty haudan päässä olevaan puiseen ristiin, johon on merkitty vainajan nimi ja ikä.

Hevoskastanjat ovat nyt täydessä kukassa
Vieraamme lähtevät aamulla takaisin Suomeen. Olemme ihmetelleet Suomen vappusäätä ja nauttineet samalla kohtuullisen lämpimästä ilmasta, vaikka se on ollut täällä koleahkoa normaaliin verrattuna, vaikkakin kymmenisen astetta enemmän kuin Suomessa. Hieman lämpimämpää pitäisi olla tulossa, mutta samalla sateen riski kasvaa. Remonttimme jatkuu kuitenkin sisätiloissa, joten siihen sää ei vaikuta. Ulkotöitä on sen jälkeen tehtävä sään ehdoilla. Kesähuone kyllä valmistuu, ellei tule isompia yllätyksiä. Budapestin lentokentällä käynnin jälkeen siskoni suunnittelee palaavansa hyvin suuren taimimyymälän kautta. Olemme siellä hänen kanssaan käyneet jo kerran aikaisemmin. Valikoima siellä on niin valtava, että vain auton tilat rajoittavat mielitekojen ja ostosten määrää.

Kylällä haikara on toiveikkaasti rakentanut pesänsä ravintolarakennuksen savupiipun päälle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti