maanantai 14. huhtikuuta 2014

Unkarin tuoksuva kevät

Vihdoinkin Unkarissa! Pitkään odotettu matka on alkanut eikä Unkarin kevät pettänyt meitä vaan puut kukkivat ja kaikkialla oli vihreää. Viime keväänä olimme Unkarissa aikaisemmin keväällä ja luonto puhkesi kukkaan vasta matkamme jälkeen. Nyt suurin osa kukkivista puista oli kauneimmillaan, osa vielä valmistautui kukkimaan ja osa oli jo pudottanut kukkansa.


Tehtyämme joitakin hankintoja Budapestissä jatkoimme matkaa kohti taloa ja meitä odotti syreenien tuoksu "kotipihalla". Piha oli hienosti hoidettu ja puut leikattu. Muutama huonokuntoinen puu oli kaadettu ja kaikki kukkapenkit huolellisesti perattu. Päärynä- ja kirsikkapuut sekä narsissit olivat jo kukkineet, mutta iirikset vasta juuri avautumassa ja omenapuu täydessä kukassa. Muutama kielokin kukki etupihalla. Liljat, ruusut, pionit ja krysanteemit olivat hyvässä kasvussa. Monta pihan kasvia ja puuta jäi vielä tunnistamatta.


Talonmiehet kävivät meitä tervehtimässä. Tänään saamme vieraaksemme tulkki-rouvan, joka auttoi meitä aikaisemmilla matkoilla. Eilen teimme listaa talonmiesten kanssa keskusteltavista asioista, joita olimme miettineet jo Suomessa. Tarvitsemme jonkin verran apua paikallisilta ammattimiehiltä ja talonmiehet ovat heidän löytämisekseen paras tietolähteemme. Tällä matkalla tarvitsemme sähkömiehen asennustöihin ja oven tekijän keittiön ovea varten. Se ei noudata nykypäivän valmisovien mittoja, joten se täytyy rakentaa käsityönä paikan päällä.



Pitkäperjantaina lähdemme Tokajin alueelle pienelle retkelle. Sitä ennen koetamme saada tehtyä kaikki remontin jatkamiseen tarvittavat hankinnat. Pääsiäisen jälkeen pääsemme sitten tositoimiin. Kodinhoitohuoneen rakentaminen vanhaan ruokakomeroon vaatii melkoisesti työtä. Toisena kohteena on ikkunaton keskitalon huone, josta tulee oleskeluhuone. Suunnitelmat ovat eläneet koko talven, joten saattaa olla, että päädymme tekemään jotakin ihan muuta. Se selviää lähipäivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti